vaan huomaamaton avustaja päivittäisissä toiminnoissa.
Kumart Oy:n toimitusjohtaja Jani Kumpulainen tutki erilaisia taloushallinnon järjestelmiä viisi vuotta ennen kuin päätyi Infocloud-ohjelmistoon.
– Sen aikana hahmotin, mikä on mahdollista ja mitä tulen järjestelmältä vaatimaan, hän sanoo.
KUMART OY on vuonna 1985 perustettu perheyhtiö, joka valmistaa laadukkaita puuteollisuuden alihankintatuotteita.
– Meillä oli pitkään käytössä isäni hankkima ohjelma. Se oli käynyt vanhaksi ja etsin tilalle uutta ohjelmistoa.
Infoglove Services Oy oli yksi tarjouskilpailussa mukana olleista yrityksistä. Yksi ohjelman vahvuuksista kilpailijoihin verrattuna oli vanhojen tietojen päivitettävyys uuteen järjestelmään
– Monella kilpailijalla siirto olisi maksanut tuhansia euroja. Tässä se kävi helposti.
Lopullisessa valinnassa ratkaisivat ohjelman helppous ja muunneltavuus.
Saimme järjestelmän, jossa sekä ostolaskut että lähtevät laskut ovat sähköisessä muodossa. Pelkästään ostolaskujen tallentaminen sähköiseen muotoon säästää työaikaani pari tuntia viikossa.
– Saimme järjestelmän, jossa sekä ostolaskut että lähtevät laskut ovat sähköisessä muodossa. Pelkästään ostolaskujen tallentaminen sähköiseen muotoon säästää työaikaani pari tuntia viikossa.
Mahdollisuus räätälöintiin
Infocloud-ohjelmiston vahvuuksiin kuuluu lähes täydellinen räätälöintimahdollisuus yrityksen tarpeisiin. Ratkaisuja tarjotaan taloushallinnon lisäksi myös tuotannonohjaukseen ja materiaalihallintoon.
– Mahdollisuus laajentaa järjestelmää tulevaisuuden tarpeisiin oli yksi keskeinen valintakriteeri. Nyt rakennamme järjestelmään tuotannonohjausta. Sen avulla saamme työn paremmin hallintaan.
Kun tämä kokonaisuus on toteutunut, aloitetaan ohjelmiston integroiminen tilitoimiston järjestelmään. Kuittien lähettäminen tilitoimistoon kännykällä on tätä päivää.
Helppo oppia
Ohjelman käyttö on ollut Kumpulaisen mukaan helppo oppia. Pääkäyttäjänä hän on saanut käyttöönottokoulutuksen. Sitä oppia hän on siirtänyt henkilökunnalle sitä mukaa, kun järjestelmää on päivitetty ja kehitetty.
– Isommat muutokset samoin kuin käyttäjäkokemuksetkin käydään läpi etäpalaverissa. Sitä varten meilläon tietokone ja linja auki. Kenenkään ei tarvitse liikkua minnekään.
Yhteistyö Infoglove Services Oy kanssa on Kumpulaisen mukaan toiminut hyvin.
– Olen tavoittanut ihmiset nopeasti, viat on korjattu pikaisesti ja uusia versioita on tullut koko ajan. Ennen Infocloudin valintaa Kumpulainen tutustui myös Oscar-, Lemonsoft-, JL-Soft- ja Microsoft Dynamics -ohjelmistoihin.
Infocloud on osoittautunut riittävän joustavaksi tarpeidemme kasvaessa
Infoglove Services tarjoaa järjestelmänsä SAAS – sovelluksena, jossa ohjelmisto ja tukipalvelut niputetaan edulliseksi kuukausimaksuksi, joka on hyvä ratkaisu näinä aikoina. Lopullisessa valinnassa ratkaisivat ohjelman helppous ja muunneltavuus.”
–Jani Kumpulainen, toimitusjohtaja, Kumart Oy